Siiri Hilli
Olen valmistunut vuonna 2018 eläintenhoitajaksi ja kotonani on aina ollut kissoja, koiria ja myös oma hevonen. Tutustuin trimmauksen saloihin, kun ensimmäinen oma koirani Lola saapui kotiimme vuonna 2021. Pian huomasin opiskelevani trimmaajan ammattitutkintoa ja kohta olikin toiminimi taskussa. Tein aluksi trimmauksia kotonani päivätöiden ohella. Sain kuitenkin keväällä 2023 paikan Oulun Kaakkurin Mustin&Mirrin tiloista sopimusyrittäjänä. Hyppäsin siis kokopäiväiseksi yrittäjäksi! Opiskelin ahkerasti tutkinnon loppuun ja näytöt suoritin marraskuussa 2024,
Tutustuimme HauSalongin yrittäjän Lean kanssa Mustilla&Mirrillä, kun aloitimme yhtäaikaa sopimusyrittäjinä. Nopeasti meistä tuli hyvä tiimi ja ystävystyimme. Loppuvuodesta 2025 suuri unelma yhteisestä ja omasta trimmaamosta kävi toteen, kun löysimme sopivan liiketilan Oulun Limigantullista.
Aloitin trimmaamisen opettelun ehkä yhdestä haastavimmista nypittävistä eli westieistä. Koen, että juuri siksi nämä karkeakarvaiset ja nyppimällä trimmattavat koirat ovat suurin vahvuuteni. Kaiken rotuiset koirat ovat tietenkin tervetulleita trimmipöydälleni! Osalle nypittävistä roduista teen myös näyttelytrimmejä.
Tällä hetkellä kotona arkea ilahduttaa kaksi länsiylämaanterrieriä, kohta viisi vuotias Luolapeikon Hera "Lola" ja pian kaksi vuotta täyttävä Whitepops Misty Man "Manu". Treenaan ja kilpailen koirieni kanssa rally-tokossa. Kesällä harrastamme verijälkeä ja Manun kanssa pyöritään myös näyttelykehissä. Olen ollut mukana näyttelytoimikunnissa, vetänyt näyttelytreenejä ja tällä hetkellä olen myös Oulun Seudun Terrieriyhdistyksen hallituksen jäsen.

Kuvia asiakkaista
Trimmaus suunnitellaan aina omistajan kanssa yhdessä ja otan parhaani mukaan huomioon toiveet koiran trimmauksesta. Usein koiria saattaa jännittää tulla trimmaukseeen, meillä on juuri siksi rauhalliset ja hyvin suunnitellut tilat. Toimin varmoilla mutta lempeillä otteilla, jolloin ujompikin koira saa parhaan mahdollisen kokemuksen trimmauksesta.